Ensi vuonna vietetään jo viidettä kertaa Vihervuosi-teemavuotta, jonka tavoitteena on saada yksityishenkilöt kuin myös yritykset, yhteisöt ja kunnat huomioimaan lähiympäristönsä paremmin sekä edistää rakennetun ympäristön vihreyttä ja viihtyisyyttä. Vihervuotta on vietetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, jolloin valtakunnallisen teemavuoden taustalla olivat professori Matti Markkula ja ympäristöneuvos Sauli Rouhinen. Vihervuotta organisoi Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön lisäksi useat valtakunnalliset järjestöt.
Vuoden 2016 Vihervuoden pääteemana on Kestävä suomalainen maisema, joka pitää sisällään kestävän kehityksen edistämistä viheralueiden suunnittelun, rakentamisen ja hoidon avulla. Teemoina ovat myös lähiruoka ja kaupunkiviljely, esteettömyys ja liikuntamahdollisuudet sekä viherverkostot.
Teemavuoden aikana järjestetään erilaisia tapahtumia, joista ensimmäinen on helmikuussa Jyväskylässä järjestettävät Vihervuoden avajaiset. Avajaisia vietetään Jyväskylän Paviljongissa Viherpäivien yhteydessä 10.-11.2016. Vihervuoden päätapahtuma järjestetään Hämeenlinnassa Verkatehtaalla kesäkuun 2. päivä, jolloin Hämeenlinnassa on käynnissä laajempi teemaviikko. Päätöstapahtuma on 27.10.2016 Helsingin säätytalossa, jossa järjestetään koonti sekä teemavuoden saavutuksista ja siitä, kuinka käsiteltyjä asioita lähdetään edistämään teemavuoden jälkeen. Osoitteessa http://www.vihervuosi.fi/content/fi/1/10090/Tapahtumat%20ja%20toiminta.html on lueteltuna kaikki Vihervuoteen liittyvät tapahtumat ja sivuille voi kuka tahansa käydä lisäämässä oman tapahtumansa.
Viherteema Oy osallistui joulukuussa Jyväskylän kaupungin järjestämään verkostoitumistapaamiseen, johon kokoontui ympäristö- ja viheralan asiantuntijoiden lisäksi myös kulttuuri-, hyvinvointi- ja liikuntapuolen ammattilaisia. Tapaamisen tavoitteena oli ideoida erilaisia keinoja Vihervuosi 2016- teemojen edistämiseen sekä pohtia kuinka yksityishenkilöitä saataisiin osallistettua ympäristön ja viihtyvyyden parantamiseen. Tapaamisessa saatiin kirjattua paljon erilaisia ideoita ja huomattiin, kuinka eri alojen toimijoiden ammattitaidon yhdistäminen toimii erittäin suurena voimana uuden kehittämisessä. Esimerkiksi kulttuuripuolen osaajilla on hyvin erilainen tapa katsoa asioita kuin esimerkiksi viheralan ihmisillä, joten tällainen kokoontuminen tuntui todella virkistävältä. Tapaamisia tullaan jatkamaan ensi vuoden aikana, jotta saamme ideamme myös toteutusasteelle!
Lisätietoa Vihervuodesta teemavuoden virallisilla nettisivuilla: http://www.vihervuosi.fi/
Vihervuosi Facebookissa: https://www.facebook.com/vihervuosi/?fref=ts
Vihervuosi Instagramissa: https://www.instagram.com/vihervuosi/
Viherpäivien Facebook-tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/100772346929387/
—
Henna